Oletko tahallaan idiootti vai etkö vaan osaa, Ilta-Sanomat?

EDIT: Valittaminen kannattaa aina – Ilta-Sanomien juttua on täydennetty nyt viittauksella, jolla pyritään korjaamaan alla oleva epäkohta. Tässä päivitys:

Päivitys: 14.9. klo 13:17 uutisen alkuun lisätty korostus siitä, että tupakkamyynnin ei väitetä yleisesti kasvaneen, vaan vain pikkukioskien, huoltamoiden ja kyläkauppojen osalta.

***

Luin äsken Facebookiin linkitetyn jutun tupakoinnin piilottamisen seurauksista. Linkattu juttu on täällä.

Ihmettelin heti alkuun jutun ideaa. Sen mukaan tupakoiden piilottaminen olisi nostanut niiden myyntiä. Kaksi kioskiyrittäjää kiittelivät tilannetta.

Miten tämä on mahdollista? Arkijärki ja mikrotalouden perusteiden vähäinenkin tuntemus kertoo meille, että jos jotain hyödykettä tarjotaan hankalammin kuluttajille myös sen kulutus laskee. Joku osa kuluttajista, erityisesti lakimuutoksen kohteena lienevät alaikäiset, ei jaksa nähdä sitä vaivaa, että ostaisi tupakkansa vaikeamman kautta.

***

No, ei se ollutkaan mahdollista. Ilta-Sanomat oli kopioinut uutisensa YLE:ltä. Huonolla menestyksellä. YLE:n juttu täällä.

YLE:n alkuperäinen juttu kertoo toisenlaisen tarinan. Keskeinen on kappale, joka kertoo myynnin laskusta isoissa marketeissa:

”Sen sijaan esimerkiksi Kokkolan Prismasta kerrotaan, että tupakan menekki laski lainmuutoksen myötä vuosi sitten, mutta on lähtenyt taas kasvuun. Vielä ei olla kuitenkaan viime vuoden myyntiluvuissa.”

Eli: tupakan ostajat ovat siirtyneet osittain ostamaan röökinsä sieltä, mistä niitä saa helpommin. Onko kokonaiskulutus kasvanut vai vähentynyt – sitä ei kerrota. Koska halusin tietää totuuden, pistin äsken sähköpostia kokonaiskulutuksesta Suomen ASH:n tiedottajalle. Viime vuotiset tilastot osoittavat täysin vastakkaista trendiä. Näiden tilastojen hakuun meni 5 minsaa.

***

Selvää on kuitenkin se, että jättämällä pois tämän keskeisen näkökulman myynnin vähentymisestä Ilta-Sanomat kertoo vääristävän osatotuuden. Kaksi satunnaisesti haastateltua kioskinpitäjää ei muutenkaan ole edustava otos. Juttua on jakanut likettämällä Facebookiin 4,4 tuhatta ihmistä ja se on tällä hetkellä, 9.56 14.9., päivän luetuin. YLE:n tarkempaa juttua on likettänyt vain päälle sata.

Oliko tämä klikkimetsästys nyt sen arvoista, että helvetin moni ihminen luulee, ohhoh, tupakkalain olevan susi? Ja kuinka idiootti tai kyyninen kansankiihottaja pitää olla, ettei osaa lukea uutista, johon itse linkkaa omassa jutussaan?

Tämänkaltaisten uutisten ansiosta media-alan jatkuvat yt:t tuntuvat oikeastaan aika oikeutetuilta.

– Petri

Mainokset

12 kommenttia artikkeliin ”Oletko tahallaan idiootti vai etkö vaan osaa, Ilta-Sanomat?

  1. Onhan tässä se puoli huomioitava, että nyt Ilta-Sanomat saa aikaiseksi kaksi tai kolme juttua. Tänään on artikkeli, että ’Kansa nauraa’ epäonnistuneelle laille – ja myöhemmin on korjausjuttu, jossa asiantuntijat kertovat mitä tilanne on oikeasti – sekä kommenteissa kansan miehet ja naiset kertovat, että turhaa holhousta. VMP sanoisin.

      • Jos lukijasuhteella tarkoitetaan sitä, että ostaa lehden päivittäin, tai klikkaa amppareiden linkkejä, niin kyllä voi 😀 On rakennettu jo vuosia. Toisaalta muunlaista lukijasuhdetta on iltapäivälehtien vaikea nähdä edes haluavan, saati tavoittelevan. Surullista, mutta ”old news”.

      • En ymmärrä. Sehän uutislehdissä on kiinnostavaa, että niiden jutut ovat jossain suhteessa todellisuuteen – löytyy se koiraa purrut mies tai kaula-aukko, jota ihmetellä. Jos haluan puhdasta fiktiota, voin lukea parempaa kamaa muualta.

      • No, kyllähän tämäkin juttu oli jossain suhteessa todellisuuteen ainakin iltapäivälehtien sensaationhakulogiikalla tarkasteltuna. Vääristelyä ja liioittelua on noissa kahdessa lehdessä niin paljon, että ainakin itseni on vaikea pitää niitä vakavasti otettavina uutislehtinä. ”informatiivinen viihdelehti” tai ”viihteellinen päivälehti” tai jokin tuollainen määritelmähirvitys voisi olla osuvampi kuin kirkasotsainen ”uutislehti”.

        t: edellinen edelleen.

      • Kappas! Tätä en olisi odottanut Ilta-Sanomilta: (jutun loppuun lisätty edit.) ”Päivitys 14.9. klo 13:15: Jutussa korostettu Ylen alkuperäistä uutista, jossa kerrotaan tupakkamyynnin kasvaneen nimenomaan pikkukioskeissa, kun ostamisesta marketeissa on tehty niin hankalaa.”

        Tästä on pakko antaa pientä synninpäästöä jo. Hyvin epätyypillistä iltiksiltä.

  2. Tykkäyksissä pitää muistaa se, että ihmiset tykkää ja suosittelee myös uutisia jotka ovat naurettavia, vääriä tai absurdeja. Kyseessähän on vain jakamisen preferenssi, johon saa lisätä oman kommentin joka ei kuitenkaan näy muille lukuja nähneille.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s