Arkistoista: Paleface ja monipuolistuva suomiräp

Tällä kertaa ennen julkaisematonta materiaalia.

Kirjoitin alla olevan muutama vuosi sitten Suomalaisen musiikin tiedotuskeskukselle eli Fimicille. Syystä tai toisesta teksti jäi lopulta käsittääkseni julkaisematta. Jutun tason voitte tarkistaa itse alta. Palkkion kuitenkin sain.

Juttu lähtee itseäni pitkään kiinnostavasta seikasta: miten Suomessa on tulkittu räp-musiikin poliittista historiaa ja perinnettä. Maat kun ovat varsin erilaisia, joten musiikkia on jouduttu tai saatu versioida erityisellä tavalla suomalaiseen kontekstiin.

Haastattelin juttua varten Palefaceä, joka on molempien maiden räp-historioiden tuntija. Muut jutussa mainitut räppärit tunnen lähes kaikki haastattelujen tai arvostelujen kautta.

Räpmyytin suomalaiset murtajat / Yhteiskunnallisen suomiräpin monipuolistuva kirjo / Asasta Toiseen Kadunpoikaan – miten suomalainen räppi löysi kantaaottavuuden kirjon hylkäämällä esikuvansa

Suomalainen räp on viime vuosikymmenen aikana rikkonut kaavan, jolla tehdään yhteiskunnallista hiphop-musiikkia. Aiheiltaan monipuolistunut ja ilmaisumuodon vähemmän kuluneita polkuja tallaava artistijoukko tarjoaa uusia esimerkkejä musiikilliseen vaikuttamiseen.

Yhdysvaltojen Bronxissa 70- ja 80-lukujen taitteessa syntynyt hiphop on sykkinyt viimeiset vuosikymmenet amerikkalaisen kulttuurielämän keskiössä. Hiphopin suosituimman osa-alueen, räp-musiikin, menestys ei ole jäänyt vain vaikuttaviin myyntilukuihin.

Räp on kasvanut viimeisimmäksi luvuksi afroamerikkalaisten musiikillisen itseilmaisun historiassa. Sitä on tulkittu syrjityn vähemmistön musiikkiin kudottuna historiana – sensuroimattomana dokumenttina elinoloista, joita valtamedia ei raportoi.

Samalla räp-artistien tarinat ovat tarjonneet positiivisia mallikertomuksia, joissa jätetään onnistuneesti taakse kurjat elinolot ja noustaan urheilutähtiin verrattavissa oleviksi menestyjiksi.

”Amerikkalaisessa räpissä määräävänä teemana on taloudellisen menestymisen liturgia, äkkirikastumisen kulttuuri”, suomalainen räp-auktoriteetti ja muusikko Paleface eli Karri Miettinen vahvistaa.

”Erityisesti tämä liittyy – paitsi vapaan markkinatalouden henkeen – juuri afroamerikkalaisen orjan emansipaatioon.”

Hiphopin suomikäännös

Tämä kaikki kuuluu amerikkalaisesta räpistä ja sen yhteiskunnallisesta roolista kerrottuun tarinaan. Suomalaisen hiphopin kertomus on toinen.

”Suomesta puuttuu tietenkin Yhdysvaltojen rodulliset jännitteet ja niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa oleva sosiaalinen eriarvoisuus”, Paleface valaisee.

”Hiphop on meille ’eurooppalaisille valkoisille pojille’ sen sijaan eräänlainen punkin jatke: individualismin ja yhteiskuntakritiikin kanava.”

Amerikkalaisen räpin ja sen yhteiskunnallisen roolin sovittaminen Suomeen ovat tuottaneet kitkaa. Usein hyödynnettyä kasvutarinaa ryysyisestä pikkurikollisesta menestystä hohkaavaksi räppäriksi ei olla ostettu sellaisenaan: yrittäjyysuskon lähettilään kuten Cheekin vastapainona on esimerkiksi Kemmurun arjen hohdottomia kuvauksia.

Kemmurun ”Äiti äiti” -kappaleen kuvasto on kaukana amerikkalaisesta valtavirta-räpin menestystarinoista.

Mielenkiintoisimmat suomiräppärit ovatkin viime vuosikymmenen aikana haastaneet eri tavoin Amerikasta opitun mielikuvan poliittisesta puhelaulajasta.

”Hiphopissa on vahva dogma, ’keepin it real’, joka kertoo uskollisuudesta juurilleen. Räppärin on tunnettava menneisyytensä ja lainattava sieltä sopivasti elementtejä, jotta räp olisi ’uskottavaa’”, Paleface kertoo.

”Läpi hiphopin historian merkittäviä hahmoja ovat tosin olleet nimenomaan ne, jotka ovat uskaltaneet rohkeasti muuttaa tuota reseptiä, tuomalla mukaan uusia musiikillisia tai temaattisia elementtejä.”

Nyt esittelemme muutamia suomiräppäreitä, jotka ovat tehneet juuri tuon.

Naamion takaa

Yksi suosituimmista yhteiskunnan hylkiöitä kuvaavista räppäreistä on naamion taakse kätkeytyvä Julma-Henri. Henkilökohtaisesti kerrottujen tarinoiden takana olevaa oikeaa ihmistä ei ole paljastettu, mikä lienee lisännyt hänen kiinnostavuuttaan.

Räppäri nousi provokatiivisella Al-Qaida Finland -debyytillään hyvinvointivaltion pahoinvoivien syrjäytyneiden tulkiksi. Yhteiskunnasta sivuun sysättyjen vihaa ja arvottomuutta käsittelevä levy toi eläytyvän kertojan kautta konkreettisesti koettavaksi näköalattomuuden tunteen.

Samojen ongelmien kanssa painiskeleville levy antoi vertaistukea. Onnekkaammassa asemassa oleville se kertoi varoittavasti kasvottomiksi usein jäävien syrjäytyneiden hätähuudoista, jotka voivat kasvaa väkivallanpurkauksiksi.

Julma-Henrin debyytiltä ”Rikrek”-video, jolla on yli miljoona katselukertaa – ilman mainoksia tai isoa levy-yhtiötä.

Vielä hedelmällisemmäksi Julma-Henrin tekee se, että hänen levytysuransa muodostaa laajemman kokonaisuuden. Ahdistavan Al-Qaida Finlandin jälkeiset levyt ovat jatkaneet pohjalta alkanutta matkaa kohti tasapainoa ja henkistä kasvua.

Menneen ja tulevan runollinen tiivistäjä

Toinen ääripää on muodonmuutoksen läpikäynyt Asa. Vasemmistolaisräppäri-Avaimena aloittanut artisti karisti mustavalkoisen ilmaisunsa Terveisiä Kaaoksesta -levyllä vuonna 2006.

Ja hyvä että karistikin: runollisilla kuvilla ja valaisevilla viittauksilla ladattu levy näytti, miten monipuolisesti globaaleja ja lokaaleja asioita voi käsitellä, jos luovutaan itsestä kerronnan keskipisteenä.

Ehkä viimeistellyin Asan tuotoksista on hänen Teosto-palkittu Loppuasukas-levynsä. Sillä hän sekoitti häikäisevästi kansanmusiikkibändinsä taustat valtavia teemoja tiivistävään sanataiteiluun. Maailmanhistorian loppuaikoja viettävän asukkaan ympäristöä tuhoavat elintavat ja kehityshistoria otettiin tarkasteluun ennennäkemättömällä tavalla.

Asan ”Sanat ei tehnyt tätä laulua” tiivistää runollisesti isoja ympäristöllisiä ja historiallisia kerrostumia.

Tuskinpa kovin monella levyllä missään genressä peilataan yhtä rohkeasti nykyhetkeä Persian muinaishistoriaan ja ympäristökatastrofien runtelemiin tulevaisuuden dystopioihin.

Poliittista huomaamattaan

Poliittisen suomalaisen räpin monipuolinen kirjo ei jää näiden kahden ääripään väliin. Uusia aiheita ja tapoja löytyy koko ajan, eikä kaikkien kantaaottavuuteen osaa kiinnittää edes huomiota.

”Hiphop on vaarassa jymähtää ’fiftarirokkia’ muistuttavaan stagnaatioon, jossa ’tukka kammataan ja lahkeet kääritään samalla tavalla kuin vuonna 56′”, Paleface varoittelee.

”Hiphop kaipaa uudistajia. Ja he tulevat aina sen marginaalista ja alavirtauksista.”

Näitä vielä huomaamattomia tekijöitä voisivat olla maahanmuuttajataustaisten räppärit. Jo heidän olemassaolonsa muuttaa kollektiivista, valkoihoista Suomi-kuvaa.

Toisen Kadunpojan musavideota ’Tää ei oo poppi hoppi’, voidaan pitää yhteiskunnallisena kannanottona. Vaikka siinä ei suoranaisesti räpätä poliittisesta aiheesta, video tulee kuvanneeksi uudenlaista Suomea, toisen polven maahanmuuttajien arkitodellisuutta. Uhkakuvaa, jota perussuomalaiset pelkäävät”, Paleface tiivistää.

Toisen Kadunpojan musavideo tulee paljastaneeksi sellaista Suomea, jota ei räpissä ole ennen juuri nähty.

Toinen marginaali tulee seksuaalisuuksien puolelta. Suomalaiset queer-räppärit ovat kaukana amerikkalaisen menestyjäräpin naisia esineellistävistä kaavoista, ja hyvä niin.

”Esimerkiksi Kääpiö on helsinkiläinen räppäri, joka tuo mikrofoniin kiukkuista queer-manifestia. Turun seudulla vaikuttaa myös seksuaalisesta tasa-arvosta räppäävät gimma-MC’t Pelipoika ja Eettinen Lutka”, Paleface esittelee.

– Petri Rautiainen

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s