Arkistoista: Kalervo Väänänen

Opiskeluvuosi alkaa korkeakouluissa ensi maanantaina. Sen kunniaksi julkaisen arkistoista Turun yliopiston rehtorin haastattelun viime vuodelta.

Juttu julkaistiin Turun Sanomissa. Juttutyypin idea oli Peilikuva. Jutuissa haastateltavat vastailivat hassutteleviin kysymyksiin ja kertoivat, mitä näkevät peiliin katsoessaan.

Kiireinen ja juuri aloittanut rehtori Väänänen vastaili erinomaisesti ja suostui kuvattavaksi yliopistorakennuksen pääaulan potrettigalleriassa niin, että hän piti tyhjiä taulukehyksiä kasvojensa rajaajana. Oikein hieno kuvaidea.

Kysymys-vastaus-jutuissa kannattaa aina tehdä niin hyvät kysymykset, että jo ne hauskuuttavat. Ja antaa kysymykset etukäteen. Lähes aina myös vastaukset ovat olleet hyviä ja oivaltavia. Kannattaa myös antaa haastateltavalle mahdollisuus kuitata huonoista kysymyksistä, niin kuin Väänänen tässä teki.

 

Rehtori sadattelee täyteisillä 

 

Kalervo Väänänen, 59, on Turun yliopiston seuraava rehtori. Hän on tutkinut muun muassa luukatoa ja toiminut Turussa biolääketieteen laitoksella. Väänänen on myös ollut Suomen Akatemian hallituksen jäsen ja toinen Itä-Suomen yliopiston nykyisistä rehtoreista.

 

Kuvateksti: Peilistä Väänästä katsoo aika tavallinen, rauhallinen mutta hieman malttamaton suomalainen mies.

 

Minkä edeltäjäsi jättämän esineen heität ensimmäiseksi menemään?

Sitäpä en osaa vielä sanoa, kun en tiedä mitä edeltäjäni pöydälleen jättää. Tuskin heitän mitään menemään.

Olet Finnish Bone Societyn perustajajäsen. Kenelle haluaisitte laittaa luun kurkkuun?

Haluaisin kaikille vahvat luut. En oikein usko luun kurkkuun laiton olevan hyvä tapa edistää asioita.

Miksi rehtorien muotokuvat ovat usein niin kelmeitä?

Toimittaja on tainnut katsella muita kuin yliopistojen rehtorien muotokuvia. Kelmeydestä ei niissä ole jälkeäkään.

Tulet Itä-Suomen yliopistosta. Montako kalakukkoa pakkaat mukaan?

Ainakin kaksi: muikkukukko ja ahvenkukko. Ihmettelen, miksei silakkakukko ole rannikolla yleisempi.

Mikä on hauskin yliopistomaailman perinneasusteista?

Tupsuhattu.

Mikä on lempikirosanasi ja milloin käytät sitä?

”No voi täyteinen!” Silloin, kun jokin asia hieman harmittaa. Niin kuin nyt tämä toimittajan kysely.

Panimoravintola Koulun Reksi-oluen kantavierreväkevyys on 16,20 % ja alkoholiprosentti  7,2. Mikä ovat vastaavat lukusi?

Suosin aika paljon miedompia juomia.

Yliopistouudistukselle sataa opetusministeriön teettämän arvion mukaan risuja. Millä hymiöllä kuvaisit yliopistolain onnistumista?

Kyllä minun hymiössäni ovat suupielet edelleen ylöspäin. Ei pidä tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä. Yliopistolaki on peruselementeiltään varsin hyvä.

Kerro hauska tempaus opiskeluajoiltasi.

Kyllä professorin polkupyörä lipputangossa oli silloin, ja on varmaan edelleenkin, taattua laatua.

Osaatko tehdä täydellisen frontside ollien?

Skeittailu ei kuulu vahvuuksiini, joten kyllä tekemättä jää.

Toimit myös Suomen Akatemiassa. Voitko opettaa akatemialaisten salaisen tervehdyksen?

Akatemialaisten salainen tervehdys on ilman muuta ”Tieteen parhaaksi”.

Missä kunnossa ylioppilaslakkisi on?

Pelkäänpä, että elämän tuulet ovat minut jo erkaannuttaneet alkuperäisestä ylioppilaslakistani, joka oli useita numeroita liian pieni eikä oikein pysynyt päässä.

 

Kalervo Väänänen aloittaa Turun yliopiston rehtorina elokuussa.

 

– Petri Rautiainen

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s