Arkistoista: Matthew Herbertin One Pig -projekti

Jatketaan ruokateemalla. 

Haastattelin vuoden 2011 lopussa arvostamaani house/äänitaidemuusikko Matthew Herbertiä. Taiteilija on muun muassa käyttänyt tyhjien vesipullojen kolinaa levyillään ja ottanut kantaa ruoan tehotuotantoon.

Ei ollutkaan ihme, että tartuin tilaisuuteen haastatella häntä One Pig -projektin tiimoilta. Projekti taltioi yhden sian elämän synnystä teurastukseen ja syöminkeihin.

Pitkä juttuni julkaistiin Voimassa. Se rakentuu eri aikatasoille, uutta haastismateriaalia tulee vasta lopussa. Pidän juttua onnistuneena.

 

Yksi sika, yksi elämä & yksi levy

 

Herbertin promokuva.

Brittimuusikko Matthew Herbert taltioi ääniä yhden sian elinkaarelta & teki niiden pohjalta levyn, josta maailman suurin eläinten oikeuksia puolustava järjestö PETA raivostui.

 

Elokuu 2009, anonyymiuttaan suojeleva, luomuksi luokiteltu maatila Englannissa. Emakko synnyttää kasan pieniä possuja. Ne kasvavat tavalliseen tapaansa maatilan kahdessa rakennuksessa.

Yksi pikkupossuista kuolee ennen muita, kun emakko heittää sen seinää vasten. Sian leuka murtuu ja se nääntyy.

Loppujen kuolema tulee myöhemmin, totutummin.

24 viikon iässä siat ovat valmiit teurastettavaksi. Ne kohtaavat loppunsa teurastamossa ja alkavat matkan kohti jatkokäsittelyä.

Tarina on arkipäiväinen, ja siksi huomaamaton. Tai olisi ollut ellei brittimuusikko Matthew Herbert olisi valinnut yhtä näistä sioista ja seurannut sen elämää mikrofonin kanssa.

Hän oli viikoittain paikalla synnytyksestä siihen, kun sika tuotiin hänelle kahtena kappaleena takaisin. Kuolemaa hän ei saanut nauhoittaa – säädösten takia ja hänen suureksi harmikseen.

Tämän yhden sian ruhosta Herbert pyysi valmistamaan suuren illallisen, jonka hän taltioi. Sian luista ja nahasta hän teki lyömäsoittimia ja sian verestä monimutkaisen puhallininstrumentin. Niidenkin ääniä hän taltioi.

Lopputuloksena on Herbertin vaikein ja kohutuin levy, One Pig.

 

Marraskuu 2011, Matthew Herbertin blogi. Puolitoista vuotta kestänyt riita Herbertin ja maailman suurimman eläinten oikeuksia puolustavan järjestön PETA:n kanssa jatkuu.

(koko keskustelu: http://www.matthewherbert.com/news/2011/11/3/matthew-herbert-vs-peta.html)

”Ettekö näe ironiaa lauseessa, jonka mukaan ’PETA:n tehtävänä on antaa eläinten oikeuksille ääni’? Olen muusikko, joka on tehnyt juuri niin: antanut eläimelle äänen. Silti te haluatte vaientaa minut”, Herbert vastaa Saksan PETA:n päätoimittaja Jobst Eggertille.

Kiistely on litteroitu blogiin, mutta kovenevat äänensävyt melkein kuulee. Asemista ei liikuta.

”Minusta on ironisempaa, että sinä vertaat levyäsi koskevaa arvostelua yrityksiin vaimentaa sinut. Sitä en ole yrittänyt. Ja et sinä anna ääntä eläimille, vaan puhut niistä tai niiden kautta. Me sen sijaan aina puhumme eläinten puolesta”, Eggert kontraa.

Riidan ydin on siinä, että PETA:n mukaan Herbert tekee taidetta (ja ruokaa) tuntevan eläimen kärsimyksestä. Artisti itse näkee olleensa paikalla vain todistajana, joka ikuisti taiteeseensa sen, mikä on eläimille arkipäivää ja sen, mitä halutaan pitää unohduksissa. Tavallaan siis jakaa aiheutuvaa todistustaakkaa levyn kuulijoillekin.

Sika olisi kuollut hänen mukaansa ilman häntäkin, mutta huomaamatta.

Sian syöminen ja sen ruhosta rakennetut, toki groteskit instrumentit olivat hänen mukaansa taas roskiin menevän tavaran hyötykäyttöä, ja sen tulokset paikoin ”maagisia”. Parempi sianveri soittimessa kuin kaadettuna viemäriin.

Yksi osasyy pitkään sanaharkkaan osapuolten välillä on tapa, jolla PETA ensimmäistä kertaa syytti Herbertiä. Silloin projekti oli vielä kesken, eikä PETA ottanut artistiin yhteyttä ennen julkista paheksuntaa.

Herbert puolustautui kertomalla, että kuka tahansa olisi saanut helposti selville, ettei hän kannata tehotuotantoa tai kulutuskulttuuria. Esimerkiksi hänen vuonna 2005 ilmestyneellä ruoka-aiheisella Plat Du Jour -levyllä kuullaan 30 000 yhteen latoon ahdetun broilerin melua sekä se, miten yksi kana tapetaan sekä nyljetään. Biisinnimi Truncated Life of Modern Industrialized Chickens (suom. Nykyaikaisten teollisten kanojen typistetty elämä) kertoo paljon Herbertin kriittisesti asenteesta, tai ainakin yrityksestä kriittisyyteen. 

(koko lista Herbertin levyillä käytetyistä epätavallisista äänistä: http://www.matthewherbert.com/sonography/ )

Keskustelu ja esitetyt argumentit eläinten kohtelusta ovat tietysti ajankohtaisia Suomessakin viimeaikaisten sikatilojen kuvaamisesta aiheutuneiden kohujen myötä.

 

Myöhempi marraskuu 2011, Herbertin levy-yhtiön toimisto. Levy kerää ylistäviä kritiikkejä, mikä tuntuu vähän oudolta. (kritiikkejä: http://www.accidentalrecords.com/news/11567607421/one-pig-out-now) One Pigin kuunteleminen ei nimittäin ole miellyttävä kokemus. Kuukausien mukaan nimetyt kappaleet jakavat sian elämän ja sen syömisen jaksoihin, eikä mikään niistä kuulosta miellyttävältä. 

Sikalan metalliset äänet ja röhkinä vaihtuvat veitsenteroituksiin ja sian ruhon käsittelyn soundeihin. Kun sikaa mässäillään, muistuttavat sen syömisen piilottelemattomat äänet eläimellistä ahmintaa.

Tuntuu raskaalta todistaa levyltä sian elämänkaarta, mutta varmaankin vielä raskauttavampaa on ollut olla mukana joka vaiheessa.

”Jotta minulla olisi voinut olla jotain henkilökohtaisempaa suhdetta siihen sikaan, olisi sen tarvinnut olla kaksisuuntainen prosessi”, moitteettomasti artikuloiva Herbert korjaa puhelimessa.

”Ei se tainnut välittää paskaakaan minusta. Ei se ollut lemmikki, en vienyt sitä kävelylle tai antanut ruokaa. Mutta olihan se vähän surullista nähdä sen tulevan teurastamosta pää ja vartalo erillään.”

Kuten Herbert on painottanut, hänen osuutensa muuna kuin todistajana sian kohtalossa tapahtui sen kuoleman jälkeen. Siasta tehtiin hänen pyynnöstään juhlaillallinen ja musiikillisia instrumentteja. Olisi ehkä odottanut, ettei hän olisi osallistunut sialla mässäilyyn.

”Söin sitä muutaman suullisen. Vastentahtoisesti”, Herbert myöntää.

”Koska teimme siitä ison tapahtuman ja hankimme paljon toisilleen tuntemattomia huippukokkeja sinne. Käytin paljon aikaa ja rahaa siihen, ja monille kokeille se oli erikoistapaus. Joten ajattelin, että minun pitäisi ainakin maistaa.”

Nyt hän kertoo muistavansa joka suullisen. Levynteon jälkeen possu ei ole Herbertille maistunut.

Muusikko kertoo tämän levyn olleen hänen vaikeimpansa. Kysyn häneltä tapahtuiko sen teossa läpimurtoa.

”Läpimurto tuli, kun tajusin, että tämä on John Coltrane -levy ja että sian piti olla Coltrane”, Herbert valaisee.

”Minun piti tajuta, etten voinut ymmärtää sian kieltä. Sen sijaan minun piti vain antaa sialle soolosoittajan rooli ja säestää sitä omalla musiikillani. Tämän levyn pitäisi itse asiassa kulkea meidän molempien nimissä.”

Yllättävä vastaus, sillä luulin kuulevani jotain henkilökohtaisesta valaistumisesta tehotuotetun eläimen kohtelusta.

”No, olen tutkinut ruokateollisuutta jo vuosia, joten se puoli ei yllättänyt,” hän korjaa.

”Eikä se ole niin mustavalkoista, että kaikki tappaminen olisi väärin. Jos hyttysellä on malaria, etkö tapa sitä? Samoin ei ole täysin väärin, jos sukujuhlille ostetaan lähifarmilta kana, joka tuottaa iloa ja liittyy jotenkin aikaan ja paikkaan.”

Vastaväitteiden ja esimerkkien jälkeen Herbert päätyy pitkässä, puntaroivassa vastauksessaan yhdistämään artistisen ja eettisen puolen. Teema on sama kuin monella muulla hänen projektillaan; artistin on päästävä ulos studion rajoitteista ja otettava huomioon maailma äänineen.

”Pääpointti on siinä, että sika on metafora sille, miten kohtelemme luontoa. Meidän pitää kuunnella tarkemmin sitä, sen sijaan että pitäisimme sitä vain varantona.”

 

Epilogi epilogista 

One Pigin pääroolin esittää nimettömäksi jäävä possu. Levyn viimeisen biisin päärooli vaihtuu. Sillä Herbert pääsee ääneen ja esittää kitaran säestyksellä jonkinlaisen arvokkuuden ja muistamisen epilogin sioille. Biisinnauhoitusta varten hän palasi sikalaan, josta projekti alkoi.

”Menimme sikalaan ja oletimme sen olevan tyhjä. Siellä olikin emäsika, joka oli synnyttänyt pikkupossuja. Ne olivat vaan siellä, muutaman viikon ikäisinä. Kaikki oli hyvin rauhallista, paikalleen pysähtynyttä”, Herbert muistelee.

”Samaan aikaan se oli hyvin surullista, sillä juuri nyt ne vastasyntyneet siat ovat valmiita tapettavaksi ja syötäväksi.”

Levyn päättävää biisiä siirryttiin myös nauhoittamaan toiseen huoneeseen, 40 aikuisen sian viereen.

”Kun kuulet minun lopettavan laulamisen levyllä, kuulet miten taustalla yksi sika alkaa virtsata kuin sanoen ’tätä mieltä olen sinusta ja levystäsi’”, Herbert naurahtaa kuivasti.

 

Kuvateksti: Eläinoikeusjärjestöt kimpaantuivat Matthew Herbertin sian verta hyödyntävästä instrumentista, mutta hänen mukaansa sian veren laulu oli ”maagista”. 

Matthew Herbertin kotisivu:

http://www.matthewherbert.com/  

 

Teksti: Petri Rautiainen 

Kuvat: Press

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s