Arkistoista: Lasse Koskela ja Riku Korhonen novelleista

Tällä kertaa arkistoista juttu uran alkupuolelta. Haastattelin vuonna 2007 näytelmänsä kanssa ajankohtaista Riku Korhosta, joka sattui olemaan oma luovan kirjoittamisen opettajani, ja Lasse Koskelaa novelleista. Juttu julkaistiin Lumoojassa Lyhyt lukukokemus -palstalla.

En muista jutunteosta juurikaan, mutta näin jälkikäteen voi todeta, että ihan käyttökelpoisia neuvoja on mukana.

 

Lyhyt lukukokemus:

 

Vähemmälläkin tulee toimeen

 

Novelli on proosan opiskelun kannalta kenties ekonomisin vaihtoehto. Kiiruhtavatko opiskelijat kuitenkin liian nopeasti pitempään muotoon? Voisiko päämäärätietoinen keskittyminen toimia novellin vahvuutena laajemmmassakin merkityksessä? Novellistiikkaa opettavat Lasse Koskela ja Riku Korhonen vastaavat.

 

Vaikka lyhytproosalla ei Suomessa juuri arvostetuimpia palkintoja voiteta, kirjastoamanuenssi Lasse Koskelan mukaan hyvää novellia kyllä arvostetaan.

”Näkyvimmät palkinnot annetaan tosin nykyään melkein poikkeuksetta romaaneille, mutta kyseessä oleva palkintoruletti onkin sitä suuren yleisön markkinahumua. Muuan viisas onkin sanonut jotenkin näin: ’Kirjallisuuspalkinnot ovat kuin peräpukamia: jokainen kusipää saa niitä vuorollaan.’ Reippaasti sanottu, mutta on siinä asiantynkääkin.”, toteaa Koskela, joka vetää Helsingissä vuonna 1994 perustettua Nobelistiklubia.

Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen koordinaattori ja pääasiallinen proosakurssien vetäjä Riku Korhonen on samoilla linjoilla virallisen arvostuksen merkityksestä lyhytproosalle: ”Novellin noususta puhutaan aina silloin tällöin, mutta en tiedä, tarvitseeko sen niin erityisesti mihinkään nousta. Onhan meillä hyviä lyhytproosan kirjoittajia. Ja löytäähän hyvä novelli lukijansa varmemmin kuin hyvä runo.”

Ongelmaksi muodostuu molempien mielestä hyvän novellistiikan hukkuminen ylitarjontaan.

”Jos kirjallisuuden tasoa haluaa parantaa, niin tärkeää olisi ostaa älykästä kirjallisuutta, olkoon sitten mitä kirjallisuuden lajia, ja jättää tehomarkkinoitu kirjallinen lobotomiajäte hyllyyn.”, Korhonen neuvoo.

 

Lukeminen opettaa kirjoittamista

Sekä Koskela että Korhonen ovat päässeet seuraamaan lähietäisyydeltä nuorten kirjoittajien ponnistelua novellimuodon kanssa. Lyhyiden tarinoiden kirjoittaminen ja kritikointi on keskeinen ja tehokas proosaopetuksen muoto sekä Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen kursseilla että Nobelistiklubilla. Mitkä ovat nuorten kirjoittajien suurimmat ongelmat?

”Yleisin ongelma on sama kuin pitkässäkin proosassa: huonot ideat kerrottuna kömpelöllä kielellä.”, Korhonen toteaa.

Koskela jatkaa: ”Monesti aloittelijat rakentavat lyhytproosaansa niin hermeettisen maailman, ettei se merkitse juuri mitään muille kuin kirjoittajalleen. Ei mikä tahansa biletystä kuvaava riviläjä ole vaikuttavaa lyhytproosaa, olipa se kirjoittajalleen kuinka nerokas tahansa. Voi olla, että aloittelija pitää novellia helpompana lajina kuin romaania. Näin ei ole: romaani on helpompi, se vaatii vain enemmän persetyötä.”

Omien tekstien kirjoittamisen ohella opiskelijat joutuvat lukemaan itselleen vieraita tekstejä – sekä ainakin Turun yliopiston Luovassa kirjoittamisessa otteita novellin historiasta. Samalla harjaantuu tärkeä kyky kriittiseen etäisyyteen tekstistä.

Koskela selventää: ”Lukemisen opettaminen on monesti hyvä keino auttaa ongelmakohtien havaitsemisessa. Monet kirjoittajat luulevat sanoneensa jotakin muuta kuin tulivat tarkoittaneeksi. Usein syynä on vähäinen lukeneisuus, jolloin kirjoittaja ei tiedä, että pyörä on jo keksitty.”

 

Niukkuuden voi kääntää vahvuudeksi

Novelli on lyhyen, tiivin muotonsa takia erityisen vaativa laji. Se ei kestä Koskelan mukaan yhtään löysästi kirjoitettua pätkää.

”On aika vaikeata virittää lyhyeen proosapalaan sellainen imu, että se alkaa tuntua merkitykselliseltä. Proosapala laimentuu helposti yksitasoiseksi kertomukseksi, ellei siihen osaa rakentaa esimerkiksi rakenteen avulla jännitteitä.”

Toimiva lyhytproosa onnistuu kuitenkin kääntämään edukseen tekstimäärän niukkuuden. Vaikkei suomalaisen nykynovellin monimuotoisesta kentästä löydy yhtä Kafkan tasoista malliesimerkkiä, ovat vaikkapa Raija Siekkinen, Timo Teräsahjo, Sari Malkamäki tai Petri Tamminen kukin vakuuttaneet omalla tyylillään.

Korhonen toivoisi kuitenkin ”Suomeen edes yhtä Kjell Askildsenin tai Paul Bowlesin tasoista novellistia. Molemmat ovat uskomattoman hyviä luomaan uhkaavan, omalakisen tuntuisen maailman pienellä tekstimäärällä. Tuntuu, että heidän novelliensa henkilöhahmojen ympärillä on laaja, pimeä ja tutkimaton todellisuus, joka heijastuu näissä hahmoissa ja heidän teoissaan. Kjell Askildsenin ei tarvitse kirjoittaa kuin miehestä, joka tarkkailee salaa vaimoaan ja näkee tämän polttavan pelikortin – ja siinä on suuren tutkimattoman draaman ainekset kasassa.”

Koskelan mukaan hallittu niukkuus kustannuspolitiikassa voisi olla myös avain nykynovellin laatuun:

”Taso nousisi sillä konstilla, että heikoimpia ei julkaistaisi – ja toivottavasti toisaalta tunnistettaisiin hyvät novellit silloin kun niitä kustantajalle tarjotaan. Tämä toive ei koske vain novellia: meillä julkaistaan kaunokirjallisia teoksia niin paljon, että suuresta joukosta on yksittäisen teoksen vaikea pinnistellä näkösälle.”

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s