Arkistoista: Kun ennustaja povasi vuoden 2012 tapahtumat

Viime viikolla julkaistiin aika useasti luettu reportaasini Kosmisilta parapäiviltä. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sotkeuduin yliluonnollisiin juttuaiheisiin.

Alla vuoden 2012 ensimmäiseen ts.-liitteeseen tehty juttu silloin käynnistyneen vuoden tapahtumista. Jututin juttua varten kahta ennustavaa tahoa, vedonlyöntitoimistoa ja ennustajaa.

Ehkä olisi pitänyt tehdä seurantajuttu siitä, moniko ennusteista osui oikeaan. Ainakaan euro-ennusteet eivät osuneet aivan nappiin.

Olisin luullut ennen jutuntekoa, että ennustajat keskittyisivät hyvin epämääräisiin luonnehdintoihin. Rouva Koskinen kuitenkin antoi aika monta tarkkaa ennustetta, jotka voivat, ja joista osa, menikin mönkään.

Lähtiessäni juttukeikalta sain muuten oman ennustuksen. Pyytämättä. Kuulemma tulevaisuuteni olisi lehtialan vastuullisissa esimiestehtävissä. Tällä hetkellä ei oikein siltä näytä.

 

Tuleva vuosi tarjottimella

 

 

Spoiler-varoitus: tässä jutussa paljastetaan tulevan vuoden tapahtumat. Tai ainakin yritetään paljastaa. Otin yhteyttä kahteen tahoon, joiden maine perustuu tulevaisuuden onnistuneeseen ennakointiin.

 

Ensiksi menestyvään vedonlyöntifirmaan, jotka määrittävät pienimmät kertoimet kaikkein luultavimmin toteutuville vaihtoehdoille. Koska vetoa lyödään muustakin kuin urheilusta, voi laskentatiimien tarjoamista kertoimista päätellä paljon tulevasta vuodesta.

– Vuoden 2012 mielenkiintoisia tapahtumia ovat ainakin euron tulevaisuus, talouden tilanne yleisesti sekä Nokian tulevaisuus, Unibetin Antti Tikka kertoo.

Esimerkiksi tarjolla on Kreikan pysyminen eurossa vuoden loppuun. Kerroin viittaisi Kreikan euro-jatkoon melkein kaksinkertaisella varmuudella. Rovion pörssilistautuminenkin on kertoimien valossa luultavimmin tämän vuoden tosiseikka.

Harmillisesti Unibet ei suostu antamaan kertoimia seuraavasta ydinonnettomuudesta tai valtansa kadottavasta yksinvaltiaasta.

– Meillä on selkeä linja, ettei ikävistä henkilökohtaisista aiheista tai laajempia ihmisjoukkoja koskevista tragedioista tehdä kertoimia.

 

Tulevaisuus jää siis varsin avoimeksi, joten käännyn seuraavan vaihtoehdon, meedio-selvänäkijä Ritva Koskisen puoleen. Hän on parturi-kampaaja, jonka suvussa on kulkenut selvänäkemisen lahja. 25 vuotta lahjasta ammentanut rouva kertoo olevansa pikemminkin terapeuttinen selvännäkijä kuin ennustaja.

Jutellessa käy ilmi, että hän on yksi Turun alueen kolmesta, jolla on kyseinen lahja. Ensivaikutelma varttuneesta naisesta ei ole kuitenkaan kovin mystinen. Parturi-kampaamon takahuoneessa hän kertoo tulevan vuoden teemoista. Kortteja tai kristallipalloa ei nyt tarvita.

– Yleisesti minulle nousee vaan tieto asioista, en mieti tai analysoi niitä. Nyt tuli sellainen olo, että en ole huolissani EU:sta. Ei mennä kauhean äkkiä parempaan suuntaan muttei notkahdeta huonompaan, hän toteaa.

– Kesän jälkeen ollaan nousussa.

Markkaan ei siis tarvitse palata. Muilla elon rintamilla ennusteet ovat varovaisia. Urheilupuolella ei tule hänen mukaansa isoja potteja, Niinistö voittaa, luonnonkatastrofit jäävät pieniksi ja arabimaiden kiehunta jäähtyy.

Säässä ja taloudessa sen sijaan tapahtuu.

– Paluuta vanhaan ei säässä ole. Eli joko on erittäin kylmä tai erittäin lämmin, Koskinen kertoo.

– Suomalaisten työpaikkojen puolesta olen huolissani. Uusi talouden veturi tulee kuitenkin vuonna 2012 lääketeollisuuden puolelta.

 

Hyvä hyvä. Tulevan vuoden ikäviä uutisia sen sijaan Koskinenkaan ei voi yksilöidysti kertoa, sillä niitä ei hänelle näytetä.

– Tulee tunne, että jotain tapahtuu, mutta se ei yksilöidy. Luojalle kiitos – minut suojataan eikä tragedioita näytetä.

Yhden pitkään ilmassa roikkuneen pahan onnen ennustuksen hän kuitenkin kumoaa. Toisin kuin inkat arvelivat, maailmanloppu ei ole tulossa joulukuussa.

– Ei pidä paikkaansa. Näitä vuosilukuja on aina ollut, Koskinen tyrmää.

 

Saamme siis kaiken todennäköisyyden mukaan elää ainakin vuoden loppuun.

 

Kuvateksti: Pitkän linjan meedio-selvänäkijä Ritva Koskinen kertoo ennustetusta maailmanlopusta.

 

– Petri Rautiainen

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s