Arkistoista: Cheekin kolmen tähden vähemmän kohuisa arvio

Räppäri Cheekistä, levyarvioista ja musiikkikritiikistä keskustellaan taas.

Alla kirjoittamani kolmen tähden arvio, jonka ansiosta en joutunut (ainakaan tietääkseni) mustalle listalle. Arvio julkaistiin Turun Sanomien paperilehdessä viime kuussa.

En lähtenyt arviossa ruotimaan arvomaailmaa tai massakulttuuriin vääryyksiä, koska lyhyt mitta ja mieluummin fokusoida levyn tematiikkaan. Cheek haluaa kuitenkin olla ristiriitaisempi ja monipuolisempi persoona kuin mitä julkisuuskuva kertoo. Eri asia onko aihe lopulta niin kiinnostava tai hienosti toteutettu, että se kantaisi levymitan.

 

Cheek – Kuka muu muka (Liiga Music)

2013

3/5

Cheekin kansi

 

Cheekin kahdeksas studioalbumi kertoo elämästä Cheek-kuplan sisällä. Kuka muu muka -levyn avausbiisi Älä pyydä mitään toimii muiden räppäriä koskevien mielikuvien tuuletuksena. Loppulevyllä Cheek ottaa tarinaansa haltuun ristiriitojen kautta.

Levyn helmi Ota mut kiinni kertoo vakavamman suhteen kaipuusta naistyrkkyjen maailmassa. Sinkkubiisi Timantit on ikuisia löytää kiintopisteen musiikinteosta hypen ja mammonan pyörityksessä. Kaikkinensa piirtyvä kuva on jännitteineen moniulotteinen muttei erityisen näkemyksellinen. 

Muusikkona Tiihosen kehitys on ilmeisintä tarttuvissa kertosäkeissä ja hienostunutta soitinarsenaalia ja urbaaneja bassovonkumia yhdistelevissä sovituksissa. Räppärinä hänen monotoninen tyylinsä on liian alisteinen tarinankerronnalle.

 

– Petri Rautiainen

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s